Joka päivä tulee esille uusia puolia tuosta hurtasta. Tänään aamulla annoin Jetalle taas kaluttavaksi naudanluun, nyt pidemmäksi aikaa sillä sen maha ei mennyt sekaisin viimekerralla. Torkuin siinä sitten sen aikaa kunnes heräsin *kops*-ääneen.. Jetta pudotti luun nurkkaan "piiloon". Siinä vaiheessa en edes ajatellut että se yritti piilottaa sitä vaan otin sen ylös ja vein pois.. Myöhemmin annoin sen sille uudelleen ja se taas jaksoi tehdä töitä sen kanssa. Sitten se nousi ylös luun kanssa ja meni kaivamaan mun säkkituolia mihin se sitten pudotti luun. Siinä vaiheessa ymmärsin että se todellakin yrittää piilottaa sen. Noh, se ei kuitenkaan ollut hyvä paikka ja se lähti kiertämään huushollia luu suussaan. Sisällä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvää piiloa aarteelle, niinpä se pyysi ulos. Minä sitten päästin sen niin se onnessaan lähti kaivelemaan lumipenkkoja etsien sopivaa kätköpaikkaa. Hetken päästä näin sen pään yläpuolelle syttyvän hehkulampun, kun se katsoi meidän pihalla olevaa pusikkoa, jonka oksat on taittunut lumen painon alle luolamaiseksi. Sinne se sitten kömpi, vähän aikaa puskat rapisi ja sitten se tuli ulos ilman luuta! JIPII! :) Epäilen että se ei enää muista mihin se sen luun jätti..
  Meidän iskän koirista ainoastaan entinen Liida-labbis piilotti luita ja mun mielestä se oli älyttömän hellyttävä tapa. Nyt mulla on oma luunpiilottaja joka makaa nyt jaloissa onnellisen näköisenä <3