Tänne on yllättävän mukava kirjotella.. Kakarana tuli pidettyä ihan oikeeta päiväkirjaa missä oli oikein lukot ja kaikki. Ah niitä aikoja ;) Nyt sitten pidetään dear-diarya koiralapsen puolesta. Niin se vaan on että se kuuluu lapsuuteen... Tosin ei varmaan enää nykymuksuilla. Mälsää.. Vanhat hyvät ajat <3 Musta ainakin oli paljon mukavampaa leikkiä sotaa mädillä omenilla, vakoilla naapurin häirikköä ja rakentaa puuhevosia kun istua sisällä tapittaen telkkua/ tietsikkaa (mitä tosin meitillä ei ollut silloin lapsena).

 Tänään tossa töihin kävellessä tupsahti mieleen meidän entinen labradori, Liida. Pitkään aikaan en olekkaan sitä ajatellut. Tuli huono omatunto kun olin tyystin unohtanut sen synttäritkin 21.3.! :( Kuusi vuotta jo. Harmittaa suunnattomasti että se on siellä jossain eikä täällä meidän kanssa. Se nimittäin on semmonen koira joita ei tule vastaan kovin usein elämässä.. Pirulainen, toivottavasti se on pysynyt terveenä eikä sen lonkat ole oireillut.

Liidan kanssa tutustuin agilityyn ja sitä ohjasin Nomessa ekat kerrat. Se on niin tavattoman mutkaton ja hieno koira. Sen persoona ja olemus valloitti minut sillä kellonlyömällä kun se tepasteli meidän taloon. Voi haikeus...